torstai 10. maaliskuuta 2011

Elämäntapamuutokset, osa 101 & "mikä minusta tulee isona?"


Simppeli salaatti, tomaatteja, salaattia, kurkkua, paprikaa ja innostukseni purjo! Tosi nannaa :D

Otsikosta voineekin jo päätellä mitä tämä julkaisu käsittelee. Iki-ihanaa laihduttamista, ruokailutottumuksia ja toiveita.

Koskaan en ole ollut mitoissa, joissa itseäni olisi voinut sanoa laihaksi. Peruskoulun aloittaessani olin jo pullea ja tästä sainkin kuulla/tuntea koko sen ajan mitä peruskoulua kävin. Ylä-asteella tilanne hieman rauhoittui. Kun peruskoulu loppui itsetuntoni pienemmätkin rippeet oli revitty hajalle...

Hain silloin ammattikouluihin, koska lukijatyyppiä en ole koskaan ollut. Muistaakseni listasta löytyi silloin sähkömiestä, merkonomia, datanomia ja ehkä leipurikondiittorikin. Datanomi-puolelle mut hyväksyttiin ja muistan vieläkin ensimmäisen koulupäivän, kun luokka oli täynnä poikia ja muutama tyttö joukossa. Itse olin sulloutunut näkymättöminpään nurkkaan missä oli vain mahdollista olla. Hieman edempänä istui tummahiuksinen tyttö ja toinen, joka oli hieman lyhyempi ensimmäistä tyttöä.

En tiedä vieläkään mistä rohkeuteni revin ja menin tutustumaan tähän kaksikkoon. Toisesta tulikin erittäin hyvä ystävä ajan kuluessa :) Nykyisin olen hieman rohkeampi kuin ennen, mutta jäljet näkyvät vieläkin. Uusia ihmisiä tavatessani ensimmäinen pohdinnan aiheeni on mitä tämä ihminen ajattelee musta ja usein olen erittäin tuppisuu jännityksen takia. Tästä en ole onnistunut pääsemään eroon, vaikka olen yrittänyt.

Ensimmäistä kertaa innostuin amiksessa ajatuksesta, että olisin laihempi. Pituudeltani olen 175 senttiä ja risat, joten rungossa ei ihan heti kaikki kilot näy. Siinä onnistuin todella hyvin ja paino kävi hyvin lähellä 70 kiloa, kunnes sitten tuli jotain ja paino lähti nousuun uudestaan. Tällä hetkellä painan varmaan 81-82 kiloa, joten öh... -_-

Viime viikolla sain sitten tarpeekseni taas itsestäni ja päätin että jotain on tehtävä. Vihaan itseäni siitä asiasta, että päästin painon uudestaan nousuun, inhoan kun vatsa pömpöttää ruoan jälkeen, nolottaa, kun vaatekaupasta ei löydy sopivan kokoisia vaatteita, suutun itselleni kun tiedän syöneeni liikaa. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään.

Joten ta-daa, liityin laihdutusklubiin. Tavoitteenani on kesä 2012 ja toivepaino olisi 65-70 kilon välillä. Totesin, että kiireellä en saa mitään hyvää aikaiseksi, joten aion ottaa rauhassa ja hiljaa lisätä myös enemmän liikuntaa peliin. 4 päivää nyt takana ja alkurepsahduksia ei ole päässyt sattumaan. Tästä se lähtee! :) Tällä kertaa erona vain, että aion opetella miten myös pidetään se paino.

Haen myös yhteishaussa. Ammattikouluun laitoin ja paperit menemään (tosin mietin olisiko aikuiskoulutus jo enemmän meikäläisen paikka?). Ammattikorkeakouluun en ole laittanut vielä, kun tuntuu etten saa kivaa järjestystä aikaiseksi. Tulee niin paljon helpottuneempi olo näiden jälkeen. Ja ei, en tiedä vielä aikuisten oikeasti mitä haluan tehdä x)

Kertokaa jotain hyviä laihdutusvinkkejä ja -ruokia jos tiedätte :D

Kevät tulee pikku hiljaa, tunnen sen suonissani! Ja ahterissani, kun tiet ovat liukkaat ja kaatuilen :D

maanantai 28. helmikuuta 2011

Pikaloma

Lomat menevät aivan liian nopeasti! Tosissaan olin 3pv + vkl lomalla. Pakko myöntää, että odotan jo vähän liiankin innolla seuraavaa lomaa :D Tekemistä olisi ollut enemmänkin. Maanantai ja tiistai kuluivat tuskaisen hitaasti töissä odotellessa oikeaa kellonlyöntiä. Tiistaina tulikin sitten lähdettyä hieman aikaisemmin, kun houkutus alkoi käydä liian suureksi.

Tiistaiksi olin varannut jo auton käyttööni, joten suuntasin hakemaan subia. Niin jumalattoman hyvää! Silloin huomasin myös ensimmäisen kerran, että uusi pankkikorttini ei toiminut ihan niinkuin pitäisi, mutta ajattelin että yhteyksissä on jotain häikkää.

Keskiviikkona näin pitkästä aikaa kahta erittäin lähestä ystävääni. Aamummalla menin ensin syömään toisen kanssa ja kierreltiin vähän paikkoja läpi, josta löysin tähän mennessä ainoan hajuveden, jonka hajusta olen pitänyt :D Laitan tästä erikseen esittelyn myöhemmin. Tämän jälkeen kipitin takaisin autolle, että pääsisin ennen ruuhkaa pois alta. Joimme teetä ja puhuimme paljon kaikkea. Ystäväni oli myös säästänyt pari ystävänpäivä makeista mulle, joita oli tehnyt :) Oli tosi hyviä. (Nyt tekis itsekin mieli tehdä jotain hauskoja leivonnaisia :D)

Torstaina ystäväni Heviletti tuli yöksi pitkästä aikaa. Kävimme myös hakemassa veljeni isovanhemmilta pois kera koiran. Aikataulusuunnitelmat pettivät tunnilla, kun tuli hieman mutkia matkaan :D Illalla olimme suunnitelleet, että ottaisimme vähän kuppia, mutta ei me vanhukset sitten enää kauheasti muuta jaksettu kuin kaatua punkan pohjalle.

Perjantaina olikin vuorossa juhlintaa kera hienon porukan ja aika loppui aivan liian nopeasti kesken :P Yöllä sain myös todeta pankkikorttini olevan totaalisen sökö, kun en saanut rahaa nostettua tai maksettua yhtään mitään. Tänään maanantaina kävin sitten hoitamassa senkin asian kuntoon porauskeikan kera.

Viikon lopussa nousin pitkästä aikaa hevosen selkään. Muista edes koska olisin viimeksi ollut. Hitusen se kesti, kun en meinannut uskaltaa ponnata mutta hiljaa hyvää tulee :D Harrastin ratsastusta nuorempana, mutta meni sitten pupu pöksyyn jossain vaiheessa ja sen jälkeen ole hevosiin niin koskenut. Kovasti muistelin et oisin ottanut tätä varten jonkun kuvan, mutta kamerasta löydy ainakaan mitään jälkiä xD

torstai 17. helmikuuta 2011

Loma saapui sittenkin.

Ensi viikolla vissiin kaikilla koululaisella on viikon mittainen loma. Olin ajatellut etten pidä ollenkaan lomaa, sillä pidin juuri ennen vuoden vaihdetta pari viikkoa. Tosin olin siitä ajasta 4/5 kipeänä ^^' Noh, hyvät työntekijät sairastaa lomalla, vai miten se meni?

Tänään sitten tultiin kysymään, koska olin ajatellut pitää lomaa. Totesin etten ollut miettinyt sen tarkemmin paitsi pääsykokeisiin pari päivää. Seuraavaksi tulikin sitten puolivaatimus, että pitäisin ensi viikolla myös lomaa. Näin ollen olen vapaalla ke-pe...

Ajattelin että olen varmaan kotona pääasiallisesti, kun loma tuli ns. aika puskista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että onkin liikaa tekemistä :D Mitä te ihmiset teette lomalla?

Töissä on ollut tällä viikolla normaaliakin kylmenpi, lämpömittari näyttää parhaimmilaan 15 astetta sisällä. Pakkanen tekee tehtävänsä. Ostin syksyllä henkasta&maukasta mustan fleecen, joka onkin nyt löytänyt vakiopaikkansa vaatetuksen välistä. Näinä pakkasaamuina olisi kiva, jos olisi auto mikä napata lämpimästä autotallista :D Oikeastaan onkin, mutta sinnikkäästi olen talsinut joka aamu töihin pakkasherraa uhmaten.

Joe Blascon meikkivoidetta en ole vielä kamalasti ehtinyt testailemaan, muuta kuin tummiin silmänalusiini, jotka se peittää todella hyvin :) Tämän viikon lauantaina Blasco kokee ensimmäisen tulikokeensa, kun menen kaverini luokse juhlimaan :D Sävyni itselläni on Alabaster, kun aika vaalea tapaus olen.

Yritän tällä hetkellä saada myös kamerani kuntoon, jotta saisin vähän kuvia napsittua postausten sekaan :D

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tekniikan ihmemaailma vs iskä


Oletko koskaan hakannut autoa tai tietokonetta turhautuneena tietämättä mikä sitä vaivaa? Onko töpseli lähtenyt koskaan irti piuhasta niin, että johdot ovat vain paikoillaan? Vuotaako kraana liitoskohdasta ja katsot vain avuttomana vierestä? Kuulostaako tutulta?

Itse kuulun melkein täysin tähän ryhmään, sillä poikkeuksella että olen ammatiltani datanomi ja tietokonepuolen hommat sujuvat tiettyyn pisteeseen asti ja johdotuksia osaan laittaa töpseleihin.

Ollessani pieni ihastelin aina isääni, miten hän osasi korjata rikkimenneen pyörän tai vääntyneen lelun takaisin paikoilleen. Nyt ollessa nuori aikuinen ihailen edelleen miten voin yhä sanoa "Iskä hei tää ei toimi ja mä en osaa" ja iskä osaa korjata. En ole vielä tähän mennessä keksinyt mitä isä ei olisi osannut korjata tai rempata uusiksi.

Mielikuvituksessani haaveilen olevani usein yhtä tietäväinen ja taidokas kuin hän, mutta toistaiseksi olen vain kaukana siitä. Ei se sinänsä haittaa, inhottaa vain tilanteen ollessa päällä seistä peukalot keskellä kämmentä ja katsoa kun muut osaavat ja yrittää ehkä hieman kurkkia olkapäiden välistä mitä tapahtuu. Ehkä olen vanhempana yhtä fiksu kuin hän.

Tämä tuli mieleeni päivällä, kun olin lähdössä veljen kanssa käymään kaupassa ja auto ei suostunut toimimaan. Ihmeteltiin siinä jonkun aikaa ja mitäpä muutakaan kuin soitto iskälle :) Ja isi hoitaa.

Töissä oli tänään niitä päiviä, kun olisi halunnut vain heittää hanskat tiskiin. Mieli tuntui olevan ihan muualla tai aivot täynnä kaurapuuroa, joka esti tiedonkulkemisen ja näin ollen sähläsin oikein kunnolla. Kaupasta yritin metsästää matta-ruskeaa luomiväriä kulmakarvoja varten. Miten vaikeaa voi olla löytää, paikoista joista katsoin oli molemmista loppu :D

Posti toi tänään mukanaan Joe Blascon meikkivoiteen ja highliterin (...mikä se on suomeks? pätkii...) Odotan innolla, että pääsen testaamaan. Kaverini pitää juhlat viikonloppuna, jonka aiheena on porno. Ajattelin kokeilla xtrapinkkiä luomiväriä kera jonkun muun kanssa toteutuksen alla vähän vielä.

Flunssaa vastaan taistelen myös sinnikkäästi, mukaan tarttui kaupasta 6 askia mynthoneita kurkkua varten. Täältä pesee flunssa!

maanantai 14. helmikuuta 2011

First one is the hardest

Mörö kaikille.

Jos vaikka esittelisin itseäni vähän paremmin :D

Elikkäs, tykkään aika paljon monista asioista. Kärkilistoille taitaa nousta musiikki ja Japani. Ehdoton lempparibändi on Mucc, 4 ihanaa herraa kyseisessä bändissä. Animea ja mangaa olen tainnut katella 11 vuotta, joten niistäkin tulee olemaan juttuja.

Oon myös jonkun sortin taitelijasielu. Tykkään kirjoitella pöytälaatikkoon sanoituksia, runoja tai muokata kuvia hölmömmän näköisiksi jos tylsyys tai inspiraatiopuuska iskee. Meikkaamisesta tykkään, mutta ihan perustason käyttäjä; kokeilen kaikkea vaan randomilla. Lopputulos on sitten joko hyvä tai ei. Tällä hetkellä odotan meriltä vielä muutamaa tilaamaani pakettia. Toisessa saapuu Joe Blascon meikkivoide ja toisessa irtoripsiä + luomiväripaletti.

En oikein vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä ammatikseni, toistaiseksi tunnun vain haahuilevan ja pohtivan. Yhteishaussa aattelin nyt hakea, kun alkaa kohta. Vähän vielä kysymys minne, mut kyl sen sit näkee :D

Jos tulee jotain mieleen mistä haluaist, että kirjoitan niin kerro ihmeessä! En syö.

Hyviä öitä! :)